Kategoria: Maailman meno

Evankeliumi vaatii asettumaan sorrettujen puolelle

Olen huomannut sosiaalisessa mediassa kriittistä keskustelua siihen liittyen, miten Yhdysvaltojen poliisiväkivallan vastainen #BlackLivesMatter-hashtag on saanut rinnalleen #AllLivesMatter. Moni on sitä jakanut ilmeisen tietämättömänä, että jälkimmäinen aihetunniste koetaan jopa rasistiseksi. Tämä saattaa yllättää: Eikö olekaan niin, että kaikki elämät ovat arvokkaita? Miksi ei voisi korostaa tätä periaatetta sanomalla ”All lives matter” sen sijaan, että nostaisi vain […]

Oliko usko talouskasvun pakollisuuteen uskonnollista muistuttava dogmi?

Antti Herlin esitti Helsingin Sanomissa kysymyksen, jonka pelkkä lausuminen olisi ollut vielä jokin aika sitten niin hereettistä, että sen esittäjä olisi sysätty haihattelijana yhteiskunnallisten keskustelijoiden marginaaliin. ”Miksi edes kannattaa pitää yllä talouskasvua, jos emme pysty pitämään planeettaa elinkelpoisena?” Antti Herlin on kuitenkin Koneen pääomistaja ja Suomen rikkain mies. Upporikaskin voi olla umpihölmö, mutta maailma on […]

Lähteille – eli mitä Katekismus sanoo taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta

Kristillinen etiikka on radikaalia rakkautta. Heti Katekismukseen tarttuessa käy selväksi, että kristillinen etiikka on vaativa, lähes mahdoton laji. Sellaista pistettä ei tule, jossa voisi huokaista syvään ja todeta tehneensä tarpeeksi. Vaatimus itsensä unohtamiseen ja radikaaliin rakkauteen on vahva.

Kirkon digitalisaation kolme tasoa

Kirkko on koronakriisiin vastatessaan ottanut valtavan digiloikan, niin kuin koko muukin yhteiskunta. Työtä on ryhdytty tekemään laajasti etänä, kokoukset on muutettu etäpalavereksi ja erilaisia tilaisuuksia on ryhdytty toteuttamaan verkkovälitteisesti. Digiloikan ottaminen olikin paljon kuviteltua helpompaa, kun se tapahtui välttämättömyyden pakosta siirtymällä suoraan toteutukseen, ilman että tekemistä ja kokeilemista olisi rasitettu liian raskaalla ennakkosuunnittelulla, tai että […]

Yhteistä ymmärrystä etsimässä – ja karu muistutus siitä, miten viestit menevät joskus pieleen

Vanha viestinnän lainalaisuus on, että jos viestin voi jotenkin ymmärtää väärin, niin näin tapahtuu. Yhteisymmärrysviikon avajaisjuhla oli, kuten juhlan kuuluukin, positiivinen esimerkki siitä, miten positiivista yhteistä ymmärrystä rakennetaan niin sanojen, tanssin kuin musiikinkin keinoin. Hiljattain olin kuitenkin tilanteessa, jossa positiiviseksi tarkoittamani viesti saatettiin ymmärtää juuri päinvastoin. Risti kaulassa on minulle positiivinen symboli. Se kertoo, että olen kristitty, joka haluaa elää Jumalan rakkaudesta ja välittää samaa elämänasennetta myös ympärilleen. Mutta sitten kuulin, että toisille ihmisille risti ei symboloi ollenkaan Jumalan rakkautta, armoa ja hyväksyntää, vaan aivan muuta: vihaa, vainoa ja kuolemaa. Miten voisin varmistua siitä, että omalla toiminnalla ja puheella en tulisi vahvistaneeksi vihaviestiä, vaan lisänneeksi yhteisymmärrystä?

Kenellä on oikeus elää?

Täytyykö ihmisoikeudet ansaita? Tai voiko ne menettää väärien valintojen seurauksena, jos vaikkapa lähtee rakentamaan ISISin kalifaattia?

Saavutettu tasa-arvo ja sen kirous

Sillä on paljonkin väliä, istuvatko pöydässä vain naiset keskenään vai yhdessä miesten kanssa. Pitävätkö kaikki yhtä lailla tasa-arvoa keskeisenä teemana vai pelkästään naisten asiana? Kun pyöreässä pöydässä istuu vain keskenään samankaltaisia ihmisiä, keskustelu ohjautuu yhteisiin kysymyksiin ja huolenaiheisiin. Muut aiheet rajautuvat pois. Myös silloin kun keskustelun teemana on tasa-arvo ja uskonto, niin pöydän ympärillä pitäisi olla sekä naisia että miehiä. Jos dialogipöydän ympärillä istuu kovin keskenään samankaltaisten ja -mielisten joukko, niin Luojan luoma elämä koko rikkaudessaan -ja kipeydessään- ei ole läsnä.

Mene lohkoketjuun, kirkko

Mitä ovat lohkoketjut ja mitä tekemistä niillä on kirkon kanssa? Arvojen ja merkitysten asiantuntijana kirkolla on hyvä mahdollisuus luoda uutta teologiaa tulevaisuuden teknologisissa ympäristöissä.

Niin kuin on ennenkin tehty

Hautajaisperinteet muuttuvat hitaasti. Mutta eikö mitään uutta saa tilaisuuksiin tuoda?

Yhdessä syömisen kauneus

Säännöllinen syöminen on edellytys sille, että voin hyvin ja pystyn tekemään työtä. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme – kuten sanonta kuuluu. Yhdessä syöminen on monen uskonnon ytimessä. Syöminen on keskeisessä asemassa myös kristinuskossa. Oman kristillisen perinteeni ehtoollinen on kutistunut symboliseksi ateriaksi, mutta alkukirkon aikaan kyse lienee ollut vähän tuon lindaulaisen nyyttäripöydän tapaisesta kokoontumisesta. Voinko asettua samaan ehtoollispöytään vain heidän kanssaan, jotka itse olen arvottanut kelvollisiksi tai jotka ovat arvioineet minut kelvollisiksi rinnalleen? Vai voiko ajatella, että ehtoolliselle tuleminen jo itsessään yhdistää meitä kristittyjä yli kaikenlaisten muiden erojen?