Kategoria: Teologia

Evankeliumi vaatii asettumaan sorrettujen puolelle

Olen huomannut sosiaalisessa mediassa kriittistä keskustelua siihen liittyen, miten Yhdysvaltojen poliisiväkivallan vastainen #BlackLivesMatter-hashtag on saanut rinnalleen #AllLivesMatter. Moni on sitä jakanut ilmeisen tietämättömänä, että jälkimmäinen aihetunniste koetaan jopa rasistiseksi. Tämä saattaa yllättää: Eikö olekaan niin, että kaikki elämät ovat arvokkaita? Miksi ei voisi korostaa tätä periaatetta sanomalla ”All lives matter” sen sijaan, että nostaisi vain […]

Oliko usko talouskasvun pakollisuuteen uskonnollista muistuttava dogmi?

Antti Herlin esitti Helsingin Sanomissa kysymyksen, jonka pelkkä lausuminen olisi ollut vielä jokin aika sitten niin hereettistä, että sen esittäjä olisi sysätty haihattelijana yhteiskunnallisten keskustelijoiden marginaaliin. ”Miksi edes kannattaa pitää yllä talouskasvua, jos emme pysty pitämään planeettaa elinkelpoisena?” Antti Herlin on kuitenkin Koneen pääomistaja ja Suomen rikkain mies. Upporikaskin voi olla umpihölmö, mutta maailma on […]

Lähteille – eli mitä Katekismus sanoo taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta

Kristillinen etiikka on radikaalia rakkautta. Heti Katekismukseen tarttuessa käy selväksi, että kristillinen etiikka on vaativa, lähes mahdoton laji. Sellaista pistettä ei tule, jossa voisi huokaista syvään ja todeta tehneensä tarpeeksi. Vaatimus itsensä unohtamiseen ja radikaaliin rakkauteen on vahva.

Mitä on olla kirkko eristyksissä ja karanteenissa?

Koronaviruksesta johtuva massiivinen poikkeustila on pakottanut kaikki organisaatiot pohtimaan toimintatapojaan, ellei jopa laittamaan lappua luukulle. Niin on Suomen evankelis-luterilaisen kirkonkin kohdalla. Seurakuntien toiminta on perinteisesti ollut kokoavaa. ”Kirkonmäki” on ilmaus ajalta, jolloin sunnuntaina ihmiset kokoontuivat yhteen kirkonmenojen myötä – ei aina niin hurskaista syistä, vaan ylipäätään mahdollisuutena nähdä ihmisiä eri puolilta pitäjää. Toiminnallisuus ja kokoavuus […]

Yhteistä ymmärrystä etsimässä – ja karu muistutus siitä, miten viestit menevät joskus pieleen

Vanha viestinnän lainalaisuus on, että jos viestin voi jotenkin ymmärtää väärin, niin näin tapahtuu. Yhteisymmärrysviikon avajaisjuhla oli, kuten juhlan kuuluukin, positiivinen esimerkki siitä, miten positiivista yhteistä ymmärrystä rakennetaan niin sanojen, tanssin kuin musiikinkin keinoin. Hiljattain olin kuitenkin tilanteessa, jossa positiiviseksi tarkoittamani viesti saatettiin ymmärtää juuri päinvastoin. Risti kaulassa on minulle positiivinen symboli. Se kertoo, että olen kristitty, joka haluaa elää Jumalan rakkaudesta ja välittää samaa elämänasennetta myös ympärilleen. Mutta sitten kuulin, että toisille ihmisille risti ei symboloi ollenkaan Jumalan rakkautta, armoa ja hyväksyntää, vaan aivan muuta: vihaa, vainoa ja kuolemaa. Miten voisin varmistua siitä, että omalla toiminnalla ja puheella en tulisi vahvistaneeksi vihaviestiä, vaan lisänneeksi yhteisymmärrystä?

Kompromissi avioliittokysymyksessä on paavalilaista

Paavali ja varhaiskirkon johtajat olivat erimielisiä siitä, mitä vaaditaan pelastukseen. Silti he kykenivät kompromissiin. 2000-luvun Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tapellaan avioliitosta, ja kompromissi on kaukana. Mitä voisimme oppia Paavalilta?

Mene lohkoketjuun, kirkko

Mitä ovat lohkoketjut ja mitä tekemistä niillä on kirkon kanssa? Arvojen ja merkitysten asiantuntijana kirkolla on hyvä mahdollisuus luoda uutta teologiaa tulevaisuuden teknologisissa ympäristöissä.

Mitä on teologia ja kuka sitä voi kirkossa tehdä?

Olen huomannut, että kirkollisessa keskustelussa esiintyy kaksi tapaa puhua teologiasta. Kyse on tavallaan skaalan kahdesta päästä, joiden väliin sitten sijoittuu paljon muutakin puhetta. Ensinnäkin teologia ymmärretään joissakin piireissä opilliseksi argumentaatioksi, joka lähtee liikkeelle luterilaisuuden ydinperinnöstä: Lutherin teologiasta ja luterilaisista tunnustuskirjoista. Oikea ja tunnistettava teologia pysyttelee edellä mainittujen asettamissa raameissa ja toisintaa niissä esiintyvää terminologiaa. Oikeastaan […]

Yhdessä syömisen kauneus

Säännöllinen syöminen on edellytys sille, että voin hyvin ja pystyn tekemään työtä. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme – kuten sanonta kuuluu. Yhdessä syöminen on monen uskonnon ytimessä. Syöminen on keskeisessä asemassa myös kristinuskossa. Oman kristillisen perinteeni ehtoollinen on kutistunut symboliseksi ateriaksi, mutta alkukirkon aikaan kyse lienee ollut vähän tuon lindaulaisen nyyttäripöydän tapaisesta kokoontumisesta. Voinko asettua samaan ehtoollispöytään vain heidän kanssaan, jotka itse olen arvottanut kelvollisiksi tai jotka ovat arvioineet minut kelvollisiksi rinnalleen? Vai voiko ajatella, että ehtoolliselle tuleminen jo itsessään yhdistää meitä kristittyjä yli kaikenlaisten muiden erojen?