Ihmettely ja luontosuhde

Vilppu HuomoVilppu Huomo10.10.2020 Lukuaika: 3 min

Olen pitkään miettinyt omaa luontosuhdettani ja sen kehittymistä. Ei mikään yllätys, että olennainen merkitys luontosuhteen kehittymiselle on ollut eri tavoilla, joilla luonnossa viettää aikaa. Omalla kohdallani ehkä vaikuttavimmat tavat ovat olleet juokseminen ja sukeltaminen. Tässä tekstissä haluan pohtia sukeltamisen merkitystä omalle luontosuhteelleni.

En voi sanoa, että olisin maailman kokenein sukeltaja. Aloitin harrastuksen vuonna 2017. Oikeastaan alusta alkaen sukeltaessa minuun on vaikuttanut kaksi asiaa: vahva kokemus siitä, että sukeltaessa on vain vierailemassa veden alla sekä kuinka ihmeellistä on nähdä kalat ja kaikki muut vedenelävät niiden omassa elementissään.

Vierailemassa

Vierailun ja myös vierauden kokemus sukeltaessa nousee siitä, että sukeltaessa on täysin riippuvainen varusteista. Märkä- tai kuivapuku, tasapainoliivi, regulaattori, ilmapullo, maski ja räpylät mahdollistavat 40-50 minuutin vierailun veden alla. Kaikkien varusteiden kanssa kömpelösti lyllertäessä ’luonnollinen’ tai ’luonteva’ eivät ole sanoja, mitkä tulevat ensimmäisenä mieleen.

Sukeltaessa kiinnittää väistämättä huomiota meren hyvinvointiin. Ihmisen vaikutukset – suorat ja epäsuorat – näkyvät usein selkeästi. Sukeltaessa tulee aina välillä vastaan pohjaan uponneita pulloja tai tölkkejä ja pohjaan jääneitä köysiä tai verkkoja. Vielä enemmän ihmisen vaikutus näkyy siinä, miten joissain paikoissa meri vaikuttaa täysin kuolleelta ja toisaalla on enemmän elämää. Maan päällä ihmisen vaikutuksille luontoon on helppoa sokeutua. Vedessä se on vaikeampaa.

Sukellusharrastus on vahvistanut itsessäni vierailun eetosta suhteessa luontoon: luonnossa, tässä sukelluspaikassa, oleminen on hienoa, mutta jälkiä ei saa jättää. Olen vain käymässä täällä. Enkä samalla voi olla tiedostamatta ristiriitaa siihen, että koko ihmisen olemisen tapa tällä maapallolla on pitkään vahingoittanut luontoa.

Ihmettely

Sukeltaminen on mahdollistanut luonnon ihmettelyn tavalla, jota osaan kuvata vain ihmeelliseksi. Muistelen edelleen sitä, kuinka ihmeellistä oli nähdä merikilpikonna. Siellä se vain nökötti pohjassa, valtavan suurena ja itsetietoisen oloisena, eikä välittänyt ympärille kerääntyvistä sukeltajista. Kilpikonna vaikutti yhtä aikaa epätodelliselta ja täysin omassa elementissään. Kalaparvet, pohjan muodostumat, korallit… jokainen luontodokumentteja katsonut on nähnyt niitä runsaasti. Mutta sitten kun ne näkee omin silmin, ne ovat ihmeellisiä. Nuo ihmeellisen värikkäät kalat eivät ole enää jossain muualla, vaan minä olen niiden kanssa.

Vedenalaisen maailman ihmettely on vahvistanut ihmettelyn elementtiä omassa luontosuhteessani. Kun on ensin ihmetellyt kaloja, silmät ovat avautuneet eri tavalla myös maanpäällisen maailman ihmettelyyn.

Mitä enemmän olen ihmetellyt luontoa, sitä enemmän olen myös oppinut arvostamaan ihmettelyä itsessään. Voidakseen ihmetellä, ei tarvitse tietää, tuntea tai ymmärtää sitä. Riittää, että on avoin näkemään eri asiat ja niiden ainutlaatuisuuden. Mutta ihmettely ei myöskään vähennä tiedon ja ymmärryksen merkitystä. Usein ihmettely vain kasvaa tiedon lisääntymisen myötä.

Ihmettely on henkilökohtaista: jokainen ihmettelee eri asioita ja ihmettelee omalla tavallaan. Ihmettelyn subjektiivisuus ei silti yhtään vähennä sen arvoa, päin vastoin. Kuinka rikastuttavaa on, että ihmiset ihmettelevät eri asioita. 

Ihmettely on vahvistanut oman luontosuhteeni hengellisyyttä tavalla, jota on vaikea kuvata. Ihmettely on ikään kuin raivannut sisäistä avointa tilaa, ja sen myötä tilaa luontosuhteen hengellisyydelle. Edelleenkin ajattelen, että on tärkeää tietää ja ymmärtää esimerkiksi ilmastonmuutosta. Mutta ihmettely ja hengellisyys on tuonut luontosuhteeseen sellaista syvyyttä, mihin tieto ei pysty. Luulen, että samanlaista ihmettelyä on esimerkiksi psalmissa 104.

Kun vuonna 2017 ensimmäisen kerran sukelsin veteen, en olisi arvannut mihin päädyn.

Olet nyt varjossa STAGING ("Staging shadow for devs"). Poistu